Cheap-Ass Sushi

Lontoo ei ole mikään erityisen hyvä paikka sushin ystävälle. Ongelma ei suinkaa ole saatavuus - päinvastoin tarjontaa on ns. aivan simosti. Sushibaarien ja japanilaisten raflojen lisäksi lähes sushia saa kahviloissa, metroasemilla ja lounasrafloissa. Näissä tavara on valitettavasti lähes aina keskinkertaista ja hyvin harvoin yhtään mitään muuta. Miellyttävä poikkeus oli yllättäen Misato Sohossa.

Houkutuimme töiden jälkeen iltapalalle jonon perusteella, joka luikerteli lähes kadulle asti. Piparmintun värisen rakennuksen sisältä löytyi erittäin ankeasti sisustettu ravintola pullollaan opiskelijoita. Syy suosioon selvisi nopeasti - lämpimät annokset ovat vähintään rekkamiehelle mitoitettuja ja maksavat 4,90 punnasta ylöspäin. Listalta löytyy perus sushit, sashimit, bentot, donburit, tempurat ja udon-nuudelit.

Tilasin á la carte -listalta ankeriasta, lohta, avokado-rapurullaa ja tempura-temakin. Riisissä oli täydellinen koostumus ja sopivassa suhteessa suolaista ja makeaa, kala supertuoretta ja suussasulavaa. Hintaa setille tuli 8 puntaa. Nam!

SCORCHIO!

No tulee se sieltä kun vähän ruikuttaa.. KESÄ siis. Perjantaina lontoolaiset pääsivät ensimmäistä kertaa nauttimaan helteestä. Meille sattui vielä käymään sellainen tuuri, että oli työpaikan virkistyspäivä.

Mittari näytti vähintään +25 astetta, kun perjantaiaamuna säntäsin hengen hädässä metrotunneleissa matkalla Westminster Pierille, josta oli tarkoitus hypätä jokilaivaan. Olinpa vielä lämpöhalvausriskin maksimoiseksi pakannut mukaan sekä pitkän takin että villatakin, koska "jokilaivoillahan tulee aina kylmä"..

Välttyäksemme akuutilta lämpöhalvaukselta jouduimme nauttimaan jokilaivan baarissa viilentevät GT:t. 

Matkakohteena oli 1500-luvulla mm. vaimojensa päiden katkaisemisesta tunnetun kuningas Henry VIII:n asuttama Hampton Court Palace. 

Sisustus oli vimpan päälle 'uusimpien trendien mukaista' 500v sitten..

 .. ja hovin päivittäinen liha-annos oli kilon verran per nuppi.

Tässä kurkistettiin Henkan takapihalle

Hyvin onnistunut päivä päätettiin Lontoon National Theatren terassilla South Bankilla, jo aiemmin samana päivänä hyväksi havaitulla kesäjuomalla, GT:llä. 

 Teatterin 'tekonurmella' voi pikniköidä vaikkei teatterissa asioikaan.

Loput viikonlopusta kului siellä missä kesällä pitääkin, eli puistossa. Hyvin tutuksi tuli Regent's Park ja mm. sen veneilyjärvi (tuttu elokuvan 'Happy-Go-Lucky':n loppukohtauksesta), joka on laitettava testiin vielä tämän kesän aikana!

O'Summer Where Art Thou?

Sataa kaatamalla ja +10. Suomessa mokomat paistattelevat helteessä kolmatta päivää! Hajottavaa. Viime päivät olen yrittänyt viisveisata huonosta kelistä ja simuloida kesää eri tavoin. Kuten:

1. Uudella kesämekolla.. (Equa)

2. Uusilla kesäkengillä.. (Office)

3. Syömällä paljon parsaa, voilla ja sitruunalla 
(kuva: Creative Commons: Muffet) 

Sain juuri kuvia äidin ja äidin miehen muutaman viikon takaiselta Lontoonmatkalta. Vierailu oli valtavan kiva, eikä pelkästään sen takia, että sain hyvän tekosyyn etsiä uusia, ihania ruokapaikkoja.

Googlaamalla löysin ihastuttavan kaiken kattava ravintolan Clerkenwellistä, The Modern Pantryn. Valoisa ravintola vanhassa tiilirakennuksessa tarjoaa aamiaista, lounasta, brunssia ja illallista seitsemän päivää viikossa. Ravintolan nimi, 'Modern Pantry', (nykyaikainen kylmäkomero) viittaa ruokafilosofiaan, eli kauden raaka-aineita modernisti sävellettynä. Annokset ja raaka-aineet oli yllätyksellisiä, niinkin, etten enää muista mitä söimme. Mutta hyvää oli!

Tässä alkupalasalaatissa taisi olla viiriäistä..

ja tässä pääruoassa ainakin viiriäisenmunaa, rapeata fetakäärylettä & valkoista parsaa..

ja tässä pääruoassa possun vatsaa

Ravintola oli mukavan konstailematon, vaikka ruoassa vähän konstailtiinkin. Tänne voisin kuvitella tulevani vielä monesti uudestaan. Tällä kertaa jäi esimerkiksi naapuripöydissä komeilevat, kiinnostavan näköiset drinkit testaamatta. Yksi näistä oli 'Japanese Mary', eli jonkin sortin japanisointi Bloody Marysta. 

Nyt pienen ruokahaaveilun jälkeen jatkan sunnuntaita kahden uusien tuttavuuksien, Charles Ryderin ja Lordi Sebastian Flyten & Brideshead Revisitedin parissa!

"If it could only be like this always – always summer, always alone, the fruit always ripe and Aloysius in a good temper..." 

— Evelyn Waugh

Welcome to Butlins!

Näin toivotti kirkkaanpunainen kyltti joukkueemme tervetulleeksi määränpäähämme. Olimme saapuneet viettämään viikonloppua Butlinsin lomakeskukseen Englannin länsirannikolle Mineheadiin. Mutta miksi?

Ennen vastaamista kerron hieman kyseisen lomaparatiisin taustoista. 'Butlins' on Billy Butlinin 1930-luvulla perustama lomakeskusketju, jonka ideana oli tarjota majoitus, viihdettä ja vatsan täytettä koko perheelle. Lystin kustantamiseen riitti yhden viikon palkkapussi. Maanlaajuiseksi hitiksi alkujaan levinneen ketjun suosio alkoi kuitenkin vajota 60-luvulla halpalentojen ja etelänmatkojen myötä.

Mineheadin muinaisjäänne, jossa itse vierailimme, oli perustettu kultaisena vuonna 1963 ja se on yksi kolmesta vielä jäljellä olevasta Butlinsista. Oivallinen kohde siis, mikäli esimerkiksi sattuisi käyttämään rollaattoria liikkumiseen ja hampaat eivät kestäisi enää hampurilaisia ja paahtoleipää kiinteämpää ruokaa. 

Mitä ihmettä me siis teimme täällä?

Olimme työkavereiden kanssa tunteneet noin puolikkaan päivän verran, kun istuimme paikallisessa pubissa töiden jälkeen ja päätimme varata liput All Tomorrow's Parties -festareille samana iltana. Kyseisiä tapahtumia järjestetään tasaisin väliajoin Butlinsissa ja tämänkertaisen esiintyjäkaartin oli valinnut Simpsoneida luoja Matt Groening. 

Butlinsia matkakohteena en sen kummemmin aio käsitellä, mutta mainittakoon, ettei paikassa varsinaisesti silmä tai sielu levännyt. Enkä taatusti tule erittelemään siellä nautittuja ruokalajeja millään tasolla. Mainitsinko muuten jo, ettei kämpässämme ollut suihkua ja että saimme allergisia reaktioita vesipuistosta? Ja, että saimme painella kesämekoissamme kylmässä viimassa?

Festariohjelma ja kuohuviini, jota ei ollutkaan (saimme todistaa henkilökunnan edustajan avaavan kuohuviinipullon ensimmäistä kertaa elämässään!)

Tästä ankeuden multihuipentumasta huolimatta festarit hipoivat täydellisyyttä. En muista milloin olisin nähnyt festareilla näin monta artistia (yli 20), ja valtaosa en-ole-koskaan-kuullutkaan-osastoa, jotka yllättivät positiivisesti. 

Näistä mainittaakoon kokeellinen japanilainen noiserock-kokoonpano Boredoms, hymyn korviin asti saattanut taidekoulurokkiyhtye Ponytail, ikoninen Iggy Pop & the Stooges, Deerhunter, Liars ja ärsyttävän ihana laulaja/harpunsoittaja Joanna Newsom, jota oli suorastaan mahdoton vihata. Mukavinta oli, että sekä yleisö että festarikansa asuvat yhdessä lomakeskuksessa, jolloin artistien kanssa voi halutessa käydä heittämässä käsipäivää. Alla muutama räpsy viikonlopulta:

Iggy kutsui yleisön lavalle

Ranta, josta emme päässeet nauttimaan

Butlinsin tähtitaivaan alla

Eggs Benedict in Hackney Wick

Eräänä viikonloppuna päädyimme yöelämän hulinoista (mm. The Haggerston -pubin ja aamuyön tanssi- ja mojitokeitaan Dalston Jazz Barin kautta) viettämään viikonloppua Itä-Lontoon Hackney Wickissä. Kaupunginosa on entistä teollisuusaluetta, jota kansoittaa tänä päivänä vanhat varastorakennukset löytänyt taiteellinen yhteisö ja myös Suomesta tuttu ystäväni Erno. Alueelta löytyy näin ollen useita kivanoloisia pieniä gallerioita (esim. Elevator gallery) ja kesäisin järjestettävä taidefestivaali Hackney Wicked.

Rennon rapistuneen tunnelman lisäksi kaupunginosasta löytyi yksi kaupungin parhaista kahveista, eli The Counter -kahvilan täyteläinen maitokahvi flat white! Kahvila oli takapihan aurinkoterassin, vanhan elokuvateatterin istuimien ja mahtavan aamiaislistan kanssa varsinainen timantti. Tuhdin aamiaisen jälkeen lepuuttelu onnistuu viereisen joen varrella tai valtavassa, mutta kauniissa Victoria Parkissa.

Flat White!

Eggs Benedict

Lohta, tuorejuustoa ja perunakakkua

Alueella sijaitsee myös kaupungin stadion, joten Lontoon vuoden 2012 olympialaiskylän on määrä laskeutua Hackney Wickiin. Vaan mitenköhän käy sen nykyisten asukkaiden?