Lontoo kuhisee erilaisia ravintoloita, mutta täällä melkein parhaan ruoan löytää aivan tavallisesta pubista. Vaikka pubit on yleensä jo lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän hyviä, olen jo törmännyt muutamaan timanttiin. Yksi näistä on Hackneyssa sijaitseva Cat & Mutton. Kyseisen ravitsemusliikkeen edeltäjä perustettiin jo 1700-luvulla.
Cat & Mutton: paistettua rauskua, pinaattia,
voista perunamuusia ja mintulla maustettuja herneitä
Cat & Mutton vaikutti myös olevan lähialueella olevien Hackneyn gallerioiden (esim. Mare Streetin Space ja gallerioita pullollaan olevan Vyner Streetin Nettie Horn ja Wilkinson) kävijöiden illanviettopaikka.
Cat & Muttonilla on myös sisarpubi The London Fields kulman takana, joka menee testiin seuraavalla kerralla. Mainitsemisen arvoinen on myös tunnelmallinen lähipubini The Charles Lamb, josta saa (kuulemani mukaan) mainiota pubiruokaa.
Cat & Muttonilla on myös sisarpubi The London Fields kulman takana, joka menee testiin seuraavalla kerralla. Mainitsemisen arvoinen on myös tunnelmallinen lähipubini The Charles Lamb, josta saa (kuulemani mukaan) mainiota pubiruokaa.
The Charles Lamb & lämmittävä takkatuli
Joku voisi tätä blogia lukemalla saada virheellisen käsityksen, että täällä mukamas vaan herkutellaan. Asian todellinen laita on kuitenkin täysin päinvastainen. Esimerkiksi eilinen kävelyretki 2,5 kilometrin mittaisen ostoskatu Oxford Streetin päästä päähän, etsien olemattomia kynttilöitä giganttisista tavarataloista, kävi urheilusta! Nyt se on ainakin tehty, eikä tarvitse mennä sinne enää koskaan. Milloinkaan!
Rankan reissun ja perjantai-illan kunniaksi palkitsimme itsemme perinteisellä juustofonduella aiemmin bongatussa Wallucissa Shoreditchissä. Fondue oli hyvää perustavaraa ja paikka viihtyisä.
Juustofonduen (n. 9 puntaa) mukana tuli salaattia, leipäpaloja,
hyvää kinkkua ja metvurstia
Näihin Lontoon gastropubeihin tutustuneena tuntuu järjettömältä, että kotona Suomessa pubi on aina joko maan kattavan ketjun törkyhintainen juottola, jossa myydään pelkkiä tuonti-oluita ja"jätti-toasteja" tai ns. perus-räkälöitä. Iso peukku alas.
Vaikuttaa kyllä aiiiikamoiselta herkuttelulta :P Noh bongaat parhaat paikat ja sit testiin huhtikuussa! Can't wait!
VastaaPoista